Visma Real Estate

Ota yhteyttä!
« Takaisin: Blogi

Myyntijohtaja Marko Mäkelä: “Olen myyjieni valmentaja ja he ovat tähtipelaajia, jotka tekevät työn menestyksemme eteen”

26.2.2021

Myyntijohtaja Marko Mäkelä: “Olen myyjieni valmentaja ja he ovat tähtipelaajia, jotka tekevät työn menestyksemme eteen”

Nimeni on Marko Mäkelä ja työskentelen myyntijohtajana Visma Tampuurilla kolmatta vuotta. Olen kotoisin Porista, jossa olen syntynyt, asunut ja käynyt kouluni.  Siellä valmistuin myös vuonna 1995 tradenomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta.

Ennen Tampuurille siirtymistä toimin pitkään yrittäjänä. Vuonna 2010 ostin leikki- ja ulkoliikuntapaikkoja toteuttavan Puuha Group -yrityksen ja siellä toimin alkuun myyntijohtajana. Puuha Groupissa oli alkuun vain kahdeksan työntekijää ja tavoitteenamme oli kasvattaa yritystä. Vuonna 2013 siirryin Puuha Groupin toimitusjohtajaksi. Saimme käännettyä toiminnan voitolliseksi ja järjestettyä talouden kuntoon. Lopulta myin osuuteni Puuha Groupista pääomasijoittajille.

Myyntijohtajaksi Visma Tampuuriin

Päädyin Visma Tampuurille sattuman kautta. Kuntosalilla ystäväni ja Visma Tampuurin toimitusjohtaja Juha mainitsi, että Visma Tampuurin myyntiä oltiin uudistamassa. Juha tiesi, että myynti on minun vahvuuteni ja pyysi minua mukaan. Alkuun epäröin, kun ajattelin, että eihän IT-ala ole minun juttu,  saanhan pääni pyörälle välillä pelkän sähköpostin kanssa. Kiinnostuin kuitenkin Tampuurista, kun keskustelussa kävi ilmi, että tulisin keskittymään myyntiin ja sen organisoimiseen. Koska juuri tämä oli omaa osaamisaluettani, päätin lähteä mukaan. En alunperin suunnitellut jääväni näin pitkäksi aikaa ja pohdin, että saattaisin lähteä vielä uudestaankin yrittäjäksi. Nyt kolme vuotta myöhemminkin täällä minä olen ja kivaa on. Olen tullut hyvään työpaikkaan.

Työnkuvaani myyntijohtajana Visma Tampuurilla kuuluu tietysti myyntitiimin johtaminen ja myynnin tavoitteiden asettaminen. Toimin lisäksi Visma Tampuurin johtoryhmässä. Myyntijohtajana pyrin auttamaan ja kannustamaan tiimiäni jatkuvasti parempiin suorituksiin. Näen työni vertauskuvallisesti lätkävalmentajana olemisena ja myyjät on tähtipelaajiani. On tärkeää, että kentällinen toimii yhteisten tavoitteiden eteen. Kaikilla pelaajilla on jaettu vastuu onnistumisesta omien tavoitteiden kautta, mutta meillä on yhteinen maali.

Olen kehittynyt urallani eri rooleissa. Yrittäjänä opin paljon yrityksen taloudesta ja yrityksen pyörittämisestä sekä johtamisesta. Visma Tampuurilla olen oppinut enemmän ihmisten ymmärtämisestä ja osaan paremmin johtaa ja ohjata. Koen kasvaneeni paljon ihmisenä nykyisessä roolissani ja olen oppinut kannustavampaan johtamistyyliin. Osaan nykyään keskittyä paremmin auttamiseen ja ihmisten ymmärtämiseen. Tampuurilla työskennellessäni on ollut hienoa nähdä talon sisällä aitoja onnistumisia. Ja olen ylpeä siitä, että olemme saaneet Tampuurin etenemään tavoitteisiin. Vuosi 2020 oli äärimmäisen onnistunut.

Visma Tampuuri työpaikkana

Visma Tampuuri on turvallinen, vakaa, ystävällinen ja hyvä paikka olla töissä. Kun saa työpaikan Visma Tampuurilla, on sama kuin olisit lottovoittaja. Olet tullut hyvään työpaikkaan. Tietysti tulevaisuudessa meillä on edelleen kehityskohteita, mutta yritämme Visma Tampuurin johtoryhmässä niitä yhdessä parhaamme mukaan käsitellä ja ratkaista. Onkin kaikessa tekemisessä tärkeää muistaa, että yksin et ole mitään, mutta yhdessä verkoston kanssa voit menestyä.

Marko Mäkelä, Myyntijohtaja, Visma Tampuuri

Tampuuri logo
Tampuuri logo