Visma Sirius

Ota yhteyttä!
« Takaisin: Blogi

Kesä Visma Tampuurilla: haastavia asiantuntijatehtäviä ja tiimityötä

14.8.2020

Kesä Visma Tampuurilla: haastavia asiantuntijatehtäviä ja tiimityötä

Visma Tampuurilla on tänä kesänä ollut viisi kesätyöntekijää. Tässä blogitekstissä Jesse Ruohola ja Kasperi Pruukka kertovat fiiliksiään kesästä Tampuurilla.

Jesse Ruohola

Olen Jesse Ruohola ja tällä hetkellä viimeistelen sekä laskentatoimen ja rahoituksen KTM-tutkintoa sekä tuotantotalouden DI-tutkintoa. Aloitin kesätyöt toukokuun puolessa välissä kesätyöntekijänä taloushallinnon parissa, eikä minulla ollut etukäteen juurikaan tietoa Visma Tampuurista yrityksenä tai tulevista työtehtävistäni. Koronan takia sain tietää jo toukokuussa työskenteleväni koko kesän etänä. Heti ensimmäisten viikkojen aikana huomasi selvästi, että Tampuurilla on tehty etätöitä jo kauemmin, sillä perehdytysprosessi ja yhteydenpito digitaalisesti sujui niin hyvin ja mutkitta.

Ensimmäisien päivien aikana työtehtävät selkiytyivät ja sain pitkän listan tehtäviää, joita olen kesän aikana tehnyt. Työtehtävät Tampuurilla ovat olleet erittäin monipuolisia laskentatoimen suunnittelu- ja kehitystehtäviä aina kirjanpitolain ajantasaisuuden tarkistamisesta verollisen jälkilaskelmakaavan suunnitteluun ja toteuttamiseen KiinteistöTampuuri -tilikarttaan. 

Iso osa työpäivistä on kulunut erilaisten tilinpäätöskaavojen ja -raporttien suunnitteluun ja toteutukseen Tampuurin BASE-kannassa sekä asiakkaiden omissa ympäristöissä. Työtehtävissä olenkin erityisesti saanut kokea sen, että asiakkaat ovat kaiken asiantuntijatyön edellytys, riippumatta siitä, työskennellänkö fyysisesti työpaikalla vai digitaalisia alustoja hyödyntäen.

Kesä Tampuurilla on ehdottomasti ylittänyt odotukseni! Sain alusta lähtien paljon vastuuta ja työtehtävät olivat haastavia sekä monipuolisia asiantuntijarooliin valmistavia kehitystehtäviä. Visma Tampuuri organisaationa on hyvin avoin ja hierarkiatasoltaan matala. Tämä on työpaikka, jossa työntekijän on hyvä olla!

Kasperi Pruukka

Olen Kasperi Pruukka ja opiskelen tietotekniikkaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja ammatiltani olen datanomi. Kesäni Visma Tampuurilla ohjelmistosuunnittelijana on ollut mahtava! Ennen töiden aloittamista olin hieman epävarma kesätöiden tekemisestä etänä ja siitä kuinka hommat käynnistyvät. Ennakkoluuloni karsiutuivat kuitenkin pois heti ensimmäisenä päivänä, kun minua vastaanotti iloinen porukka toimistolla. Alusta saakka sain tuntea itseni osaksi tiimiä ja pääsin hyvillä mielin aloittamaan perehtymisen.

Perehdytys oli mielestäni onnistunut loistavasti nykyinen tilanne huomioon ottaen. Minulle ei tullut kertaakaan sellainen olo, että jäisin yksin ongelmieni kanssa ja siirtyminen omiin työtehtäviin perehdytyksen jälkeen tapahtui sujuvasti koko tiimin yhteisellä tuella.

Työtehtäväni kesän aikana ovat olleet ohjelmistosuunnittelijaharjoittelijan tehtäviä. Isoimpana hommana on ollut Tampuuri-tuotteen kieliversioinnin suunnittelu ja toteutus. Kieliversioinnin lisäksi olen tehnyt myös pienimuotoisia ohjelmistomuutoksia sekä bugikorjauksia. 

Olen pitänyt työstäni ja se on pysynyt mielenkiintoisena monipuolisuuden ansiosta. Kesä on myös opettanut minulle paljon uutta. Haluankin antaa isot kiitokset kaikille tiimin jäsenille, joiden kanssa olen saanut kesällä työskennellä. Työnantajana Visma on ollut paras työnteon mahdollistaja ja työpaikkana unelmatyöpaikka!

 
Tampuuri logo
Tampuuri logo